Solisee, kuohuu
koski vieressä,
tulvii näkymä
ovista, ikkunoista.
Kosken vaahtoavat pyörteet,
pulputen virtaava vesi,
houkuttaa uteliaita temmeltäjiä.
Sukelluspuku päälle ja eväät mukaan,
pois ei sovi jäädä kukaan.
Sukeltelee,
ihan kuin leikkiäkseen,
välillä istahtaa,
kivelle eväitä syödäkseen.
Seurallisuutta ei puutu,
eikä kaukaisista katselijoista suutu.
Iloa silmille tämä ilmestys näkijälle tuottaa,
jos sen koskien kuohuista tavoittaa,
korville ehkä mielihyvää ääni tuottaa,
epämääräisesti ja voimakkaasti hohottaa.
Harvinainen tuttava,
kenelle tahansa,
on koskikara.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti